Et ole yksin on Väestöliiton palvelu, jonka tavoitteena on ennaltaehkäistä ja vähentää kiusaamista sekä häirinnän ja väkivallan kokemuksia urheilussa. Palloliitto on mukana hankkeessa.
Et ole yksin -tukipalvelu tarjoaa tukea urheilijalle, joka on kokenut epäasiallista käytöstä urheilun parissa. Tukipalveluun voi ottaa yhteyttä chat- ja puhelinpalvelun kautta >>. Tukipalveluun voi myös lähettää viestiä anonyymisti Et ole yksin-verkkosivuston kirjelaatikon >> välityksellä.
Mannerheimin lastensuojeluliiton tekemän tutkimuksen mukaan jopa 13 % 10-16 -vuotiaista lapsista ja nuorista on kokenut epäasiallista käytöstä urheilun parissa. Tutkimustulokset julkaistiin vuonna 2018 ja tutkimusta varten haastateltiin 1 300 lasta ja nuorta.
Suomen Palloliitto pitää erittäin tärkeänä, että toiminta-ajatuksemme ”Jalkapalloa jokaiselle” -mukaisesti kaikki ovat tervetulleita mukaan lajimme pariin.
– Jokainen tapaus on liikaa. Jokaisen lajiemme parissa toimivan aikuisen vastuulla on huolehtia siitä, että mukana olevat lapset ja nuoret voivat harrastaa rakastamaansa lajia myönteisessä ja kehittymistä tukevassa toimintaympäristössä, Palloliiton seurapalvelujohtaja Timo Huttunen kertoo.
– Yleisten liikunnallisten ja lajitaitojen ohella futis tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden henkiseen ja sosiaaliseen kehittymiseen. Kukaan ei saa jäädä asian kanssa yksin, jos kaikista ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä huolimatta jotain ei-toivottavaa tapahtuu, Huttunen jatkaa.
KUINKA VOIN OTTAA YHTEYTTÄ PALVELUUN?
Kaikki urheilua harrastavat tai urheilun jo lopettaneet lapset, nuoret ja täysi-ikäiset voivat olla yhteydessä tukipalveluun. Myös harrastavan nuoren huoltaja tai vanhempi, seurahenkilö tai nuorten parissa toimiva ammattilainen voi ottaa yhteyttä, jos hän epäilee tai tietää, että nuori kohtaa kiusaamista tai häirintää urheilun parissa.
Et ole yksin -palvelussa saa apua ja tukea jos on kohdannut epäasiallista käyttäytymistä, seksuaali- tai muuta väkivaltaa urheiluharrastuksessa. Epäasiallinen käyttäytyminen voi liittyä esimerkiksi kiusaamiseen tai päihteiden käyttöön. Palveluun voi ottaa yhteyttä nimettömästi -> ota yhteyttä puhelin- tai chat-palveluumme.
- Matalan kynnyksen puhelin- ja chat-palvelut
- Puhelin on auki maanantaisin 12-14.00 ja chat tiistaina ja keskiviikkona 15-17.30 sekä torstaina 14-16.00
- Voit myös ehdottaa itsellesi sopivaa puhelinsoittoaikaa lähettämällä tekstiviestin tai laittamalla viestiä kirjelaatikon kautta
- Puhelimessa ja chatissa voi keskustella Väestöliiton ammattilaisen kanssa luottamuksellisesti
- Puheluista veloitetaan paikallisverkkomaksu
- Puheluja ei nauhoiteta
- Urheilua harrastavat alle 18-vuotiaat lapset ja nuoret sekä täysi-ikäiset
- Urheilevan tai urheilua harrastaneen lapsen tai nuoren vanhempi tai huoltaja
- Urheiluharrastuksen lopettaneet henkilöt: lapset, nuoret sekä aikuiset
- Urheiluseuran toimihenkilöt
- Nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset
Väestöliitto on yhteyksissä lajiliittoihin yhteydenoton jälkeen ja raportoi lajiliitoille tilanteesta, jotta liitot voivat puuttua epäkohtiin. Epäasiallisesta käytöksestä voi ilmoittaa myös suoraan lajiliittoon.
Yhteystiedot
Pauliina Lius, Asiantuntija
pauliina.lius@vaestoliitto.fi
+358406305386
Valitettavasti emme pysty vastaamaan sähköpostilla lähetettyihin auttamispyyntöihin. Jos olet kohdannut häirintää tai epäasiallista käytöstä urheilun parissa, ota yhteyttä puhelin- tai chat-palveluumme. Voit myös ehdottaa itsellesi sopivaa soittoaikaa.
Voit jättää palautetta klikkaamalla tästä.
ENTÄ JOS KOHTAAN EPÄASIALLISTA KÄYTÖSTÄ JALKAPALLON PARISSA?
Jos havaitset epäasiallista käytöstä Palloliiton tai sen jäsenseurojen toiminnassa, toivomme sinun ottavan aluksi yhteyttä seuran toiminnanjohtajaan tai hallituksen jäseneen. Jos tilanne tuntuu hankalalta tai et löydä seurasta henkilöä, kehen voisit olla yhteydessä, voit ottaa luottamuksellisesti yhteyttä Palloliiton seurapalvelujohtaja Timo Huttuseen. Yhteystiedot: (timo.huttunen@palloliitto.fi, 040 823 5270).
– Palloliitto käsittelee kaikki Palloliiton tietoon tulleet tapaukset oman prosessinsa mukaisesti. Yhteydenoton koskiessa Palloliiton jäsenseuran toimintaa olemme yhteydessä seuraan, ja teemme selvityspyynnön aiheesta. Varmistamme, että kaikkia osapuolia kuullaan, Huttunen sanoo.
Nuorille suunnattuihin Et ole yksin -materiaaleihin pääset tutustumaan Et ole yksin -palvelun verkkosivuilla: https://etoleyksin.fi/nuorille/
Palvelu löytyy osoitteesta www.etoleyksin.fi.
Puhelin on auki maanantaisin 12-14.00 ja chat tiistaina ja keskiviikkona 15-17.30 sekä torstaina 14-16.00
Lähteet:
etoleyksin.fi
Lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia kartoittavan kyselyn tulokset, MLL, 27.3.2018 >>