Ilo ja kunnia laittaa jälleen pieni tervehdys Teille kaikille seuramme toiminnassa mukana oleville ja myös vahvoille taustavaikuttajille.
Seuramme juhlistaa tänä vuonna 70-vuotista taivaltaan, joten jo tässä hetkessä Isot Onnittelut Itä-Hakkilan kilvalle!
Kun olen saanut seurata aina vaan kehittyvää toimintaamme jo 54 vuoden ajan seuran toiminnassa mukana olleena useissa eri kuvioissa, voin olla todella ylpeä kaikkien liikunta- ja olosuhdetyön tehneiden henkilöiden merkittävästä työstä.
Omalla kohdallani olen saanut kasvaa, oppia, kehittää, johtaa, harrastaa, sekä ehkä tärkeimpänä seikkana, saanut tutustua aina vaan uusiin ihmisiin niin seuran sisällä , kuin eri sidosryhmissäkin, tärkeitä hetkiä omalla liikuntapolullani.
Kuten urheiluseuran juhlahumuun sopii hyvin, vietetään juhlavuotta jatkuvassa liikkeessä, eli harrastusten parissa päivittäin.
Seuralla ja Itä-Hakkilan Tekonurmiyhtiöllä on yhteistyössä ilo juhlistaa elokuussa myös uuden kenttämme virallisia avajaisia, johon kytkeytyy myös upeasti mukaan jo pitkän perinteen omaava Kylärieha-tapahtuma, jossa sain kunnian olla järjestelykoneistossa veturina ensimmäiset 10 vuotta ja toiminta jatkuu upeasti edelleen, kiitos siitä kuuluu eri yhteisöjen vahvalle yhteistyölle.
Uusi kotistadikkamme, kuten tykkään aina sitä markkinoida on jälleen osoitus vankasta olosuhdetyön kehittämisestä, joka kantaa taas seuraaville vuosille hyvää pohjaa kehittää jatkuvaa toimintaamme, sillä kokemuksesta voin todeta, että hanke on työnä aina suuri, kuten oli edellinen hankekin, joten haluan antaa suuret kiitokset nykyisen hankkeen kanssa työtä tehneille, jossa Itä-Hakkilan Kilpa ry ja Itä-Hakkilan Tekonurmi Oy toimivat loistavassa yhteistyössä ja olen erityisen iloinen siitä, että laatu uudistetun kentän päätöksenteossa oli vahva prioriteetti.
Niin ylpeä Itä-Hakkilan kilvasta, lause kuvaa fiilistäni kasvattajaseurastani osuvasti, sillä saan nauttia ja nähdä toiminnan laajuutta ja laadukkuutta viikottain, kun itsekin olen löytänyt Kuntofutiksen kautta loistavan harrastuksen kivassa ryhmässä, jossa ilo ja huumori näkyy ja kuuluu jokaisessa treennissä, aika upeaa saada vielä yli 60-vuotiaana harrastaa ryhmässä, jossa Koutsit vetää harjoitukset myös hyvällä futisilmeellä.
Nautitaan jokaisesta hetkestä, kun liikumme, se on meille kaikille aina suuri askel eteenpäin antamaan voimaa jaksamiseen!
Lämpimät Onnittelut 70-vuotiaalle seuralle ja Onnea uudelle Tekonurmikentälle!
Harry Seidler
Kunniapuheenjohtaja

