Puheenjohtajan terveiset

Hei
Olen Itä-Hakkilan Kilvan puheenjohtaja 1.1.2016 lähtien. Yhteystietoni ovat: s-posti mirka.jarnefelt@kolumbus.fi puh. 040-125 8535. Ollaan yhteydessä!
Terveisin
Mirka
Kunniapuheenjohtajan tervehdys seuraväelle

18.6.2024
Kesäinen tervehdys seuraväelle!
Kesä, EM- kisat, sekä lomakausi, varmasti monessa seuramme perheessä nämä ovat avainsanoja tälläkin hetkellä.
Maailman suurin laji, jalkapallo ja sen monet taiturit esittävät jälleen huikeita suorituksia Saksassa käytävissä kisoissa ja mikä upeinta, katsomot täynnä faneja ja kisaturisteja ja laulukin raikaa jokaisessa pelissä komeasti.
Mutta se tärkein, seuran perustyö niin jalkapallossa, kuntoliikunnassa, kuin myös kaikessa muussa toiminnassa, niissä ei saa unohtaa koskaan teidän kaikkien vapaaehtoisten tehdyn ja tulevankin vapaaehtoistyön arvostusta.
Olen päässyt seuraamaan teidän upeaa työtänne niin turnauksissa, kotipeleissä, kuin harjoituksissakin, kun olen kotistadikallamme käynyt seuraamassa ja on ollut aina kiva vaihtaa kentän laidalla muutama sananenkin loistavien ihmisten kanssa ja aina on jäänyt hyvä fiilis kotimatkalle, kun Itä-Hakkilan kilvassa tehdään hyviä asioita tärkeitä arvoja kunnioittaen, siis kaikille suuri kiitos!
Kotikenttämme huolto ja ylläpito vaatii jatkuvaa huolenpitoa, josta kuuluu kiitos kentän arkirutiineja pyörittävälle Mika Mikuli Kottilalle, sillä monesti olen kuullut hyvää palautetta kentästä, jonka nurmipinta on ikäisekseen loistavassa kunnossa.
Osa joukkueista varmaan suuntaa jälleen kesän aikana eri turnauksiin ja seuramme värit näkyy jälleen laajalti, nauttikaa jokaisesta hetkestä uusien pelihetkien parissa.
Vaikka futareille ja kaikille taustavoimillekin kesä onkin vilkasta toiminnan aikaa, on tärkeää saada hetki lomailullekin, sen kautta ladataan sitten taas akkuja kohti tulevaa loppukauttakin.
Tässä ja nyt, haluan toivottaa teille kaikille loistavaa, toivottavasti aurinkoista ja rentouttavaa kesää!
Harry Seidler
Kunniapuheenjohtaja
30.4.2024
Kevään lämpimät antaa vielä odottaa!
Kevät, tosiaan keikkuen tulevi
Vaikka viileää, sekään ei jarruta liikkuvaa seuraväkeä, sen ositti jälleen vilkas viikonvaihdekin, kun turnaukset ja kotipelitkin on saatu käyntiin hyvinkin viileässä kevätkelissä
Edellisellä viikola oli taas mukava hetki, kun seuran vuosikokous loi katsauksen edellisen vuoden toimintaan ja talouteen.
Sain kunnian toimia kokouksen puheenjohtajana ja ilolla havaitsin, kuinka aktiivinen ja keskusteleva kokous oli jälleen, kiitos kaikille kokousedustajille.
Seuran toimintakertomus vuodelta 2023 ositti hyvin, kuinka hyvin ja suunnitelmallisesti on edetty eri osa-alueilla, muistaen kasvattajaseuran roolin merkitystä hyvin.
Hyvän toiminnan tukena on ollut ollut tarkkaan seurattu seuran talous, kun nämä kaksi aihetta hoidetaan hyvin, on edellytykset laadukkaalle seuratoiminnan kasvulle ja kehitykselle erittäin hyvät.
Matalan kynnyksen kautta toimintaan mukaan tuleminen kohtuullisilla kustannuksilla on yksi merkittävin avain toiminnassamme ollut aina ja sen kautta myös jäsenmääräkin on jälleen noussut upeasti, jäsenmäärän ollessa vuodenvaihteessa lähes 1000, joka on yleisseuran mittakaavassa hieno lukema, hieno työtä Itä-Hakkilan Kilpa ry!
Vuosikokouksessa nousi myös esille hanke, jonka seura on toteuttanut upeasti, hanke nimeltään KAMU, josta saimme kuulla kokouksen päätteeksi hyvän koosteen toteutuneesta hankkeesta.
Hankkeen sisältö ja ajatus on hyvin ajankohtainen, joka luo tärkeitä tukipolkuja usealla nuorelle, joita hankkeesa oli mukana 12, ikäluokista osui 14-16 vuoden ikäisiin nuoriin.
Haluankin nostaa muutaman kohdan hankkeesta esille, sillä hankkeen monipuolinen sisältö oli todella hyvin laadittu ja toteutettu.
Hankkeessa korostui hyvin ennaltaehkäisevän toiminnan tärkeys, erityisesti toiminnasta putoamisvaarassa olevien ja drop-out ilmiön eteen tehtävä työ, jotta mahdollisimman moni voisi jatkaa ja kokea osallisuuden merkityksen yhteisellisessä toiminnassa mahdollisimman pitkään.
Mukana olleet nuoret pääsivät tutustumaan myös tuomarikoulutus – ja valmennuskoulutuksen mahdollisuuksiin, sekä pääsivät myös ryhmänä viettämään yhteisiä hetkiä eri tapahtumissa, tässä vain muutamia asioita hienosta hankkeesta mainitakseni, iso kiitos hankkeen koordinaattorina toimineelle Veli-Pekka Kilpalalle!
Kaiken alkulähteenä hyvälle toiminnalle ja sen kehittämiselle täytyy olla vahva tuki, josta haluankin antaa ison tunnustuksen kaikille seuratyössä mukana oleville, sillä, oli tehty työ pieni tai suuri , kasvaa niistä aina suurempi ja vahvempi kokonaisuus yhteiseen hyvään ja luo osallaan aina myös yhteisöllisyyttäkin.
Kaikea hyvää seuratoiminnan kevääseeen!
Kunniapuheenjohtajana on ilo viedä hyvän toiminnan sanomaa eri tilaisuuksissa jakoon ja mikä parasta, pääsee taas katsomaan kentillekin upean toiminnan satoa harjoitusten, turnausten ja sarjapelien parissa
Harry Seidler
Kunniapuheenjohtaja
8.2.2024
Tervehdys kaikille!
Vaikka talven monipuoliset säät keikkuu, välillä lauhan sään ja välillä rapsakan pakkasen välimaastoissa, jatkuu seurassamme hyvä liike!
Vaikka tässä toistan jälleen tuttuakin sanomaa, ” Jokainen liikuttu hetki on aina hyvä kokemus” on tämä hyvä startti moneen keskusteluun.
Olosuhteet on se suuri avainkysymys kaikessa toiminnassa, voin vain kuvitella, kuinka futisväki odottaa jo kovasti kevättä ja sen myötä vihertävää kotistadikan nurmea, joka on meidän seuran ja kylän sydän n. 600 harrastajalle. Samaan aikaan seura liikuttaa noin 400 kunto- ja lastenliikunnan harrastajaa laajassa lajivalikoimassa, jossa myös on tilojen osalla aika ajoin suuriakin haasteita ja oman lisähaasteen luo siinäkin koulun tuleva remonttivaihe, mutta senkin osalla seura tekee kaikkensa saadakseen korvaavia tiloja, joilla voidaan turvata laadukkaan toiminnan jatkumoa lähialueen koulujen tiloissa, tiedän jo tätä kirjoittaessani, että suunnittelu- ja valmistelutyöt ovat edenneet hyvin, kiitos kuuluu seuran toimistolle, seurakoordinaattori Riina Kottilalle, joka johtokunnan ja lajivastaavien kanssa näitä asioita yhdessä hoitaa hienosti, pitäen tätä suurta liikkuvaa palloa hyvässä vireessä.
Haluan nostaa esille myös liikunnan harrastamisen kustannukset, joista oli hetki sitten HS-sivustoilla ja seuran some-kanavilla julkaistu loistava kirjoitus, jossa Tekonurmiyhtiömme Olosuhdepäällikkö Mika Kottila avasi todella hyvin kustannusten merkitystä ja erityisesti siihen, miten niiden rakenteisiin voidaan osaltamme vaikuttaa. Kirjoitus lämmittää, sillä seuramme kivijalkana on aina pidetty harrastamisen mahdollisimman matalaa kynnystä, vaikka tiedämme kaikki hyvin, että kustannuspaineet etenkin seuran ulkopuolelta tarvittavista eri palveluista kohoavat kovaa vauhtia.
Kun paljon käyn keskusteluja eri seurojen henkilöiden kanssa, joihin vuosien varrella on ollut mahdollisuus tutustua, on kaikilla huoli kustannuspaineista, onkin tärkeää, että näitä asioita tuodaan eri kanavien kautta esille, kuitenkin kaikkien lähtökohtana on luoda harrastajille hyvä polku elämään mahdollisimman kohtuullisilla kustannuksilla.
Olosuhteiden osalla nostan vielä meidän kotistadikkamme , eli tekonurmikentän, aina kun pallo jossain pyörähtää, tulee itselle sykähdyttäviä muistoja kenttämme eri vaiheista lähes 15 vuoden takaa, jolloin hankettamme käynnisteltiin ja monella taholla kummasteltiin, mitä ihmeen kenttää I-HK puuhaa, joka palvelee nykyisin tuota upeaa lähes 600 futisharrastajaa.
Ensin oli Haave kehittää hiekkakentää, toimin siihen aikaan seuran puheenjohtajana, jolloin sain paljon toiveita lähteä kehittämään asiaa. Sen jälkeen tuli Unelma tekonurmesta, seuraava koetinkivi oli Talous, sen jälkeen alkoi tarkemmin Suunnittelu ja Palaverit kaupungin eri virastojen suuntaan, kun saatiin palapelin palaset kohdilleen, niin seuraava askel olikin jo Toteutus ja muistan sen hetken ikuisesti, kun ensimmäisiä työkoneita ilmaantui kentälle tekemään pohjatöitä ja kun myöhemmin tekonurmen mattorullia asennetiin hiekkakentän päälle, sitä seurattiin työmaalla yhdessä Mirka Järnefeltin kanssa, jonka kanssa siihen aikaan toimittiin puheenjohtajakaksikkona vahvalla yhteistyön voimalla. Mirka Järnefelt ottikin myöhemmin viestikapulan myös onnistuneella vaihdolla ja vahvalla otteella vastaan ja johtaa tätä vahvaa seuraamme edelleen hienosti. Taisi tuossa hetkessä pikku kyynelkin tulla meille , kun muistelin meidän kummankin todenneen, Hyvä Me ja Hyvä I-HK.
Tärkeää on muistaa aina, että tehtyjen hankkeiden todellinen työ alkaa aina sen käyttöönoton myötä, sisältäen välillä isojakin haasteita, kuitenkin nekin kaikki hoidettuina, jossa meidän seuramme saa olla kiitollinen Tekonurmiyhtiön olosuhdepäällikön Mika Kottilan upeasta tavasta työstää niin olosuhteita ja samalla toimia kannustavana esimerkkinä nuorille harrastajille, pitäen monia lankoja käsissään taitavalla otteellaan.
Tämä kaikki kuvastaa ja olkoon kannustimena meille kaikille, kun uskomme haaveiden toteutumiseen, vaatii se aina työtä, kun työ tehdään hyvin, on siitä iloa meille kaikille,
Tukemalla toistemme työtä, luomme hyvää yhteisöä, hyvää yhteisöllisyyttä!
Toivottavasti jaksoitte lukea ja sanoma antoi edes pikkuisen kevään odotuksen tuntua ja kannustusta meille kaikille arjen tekoihin, te jokainen, joka olette mukana toiminnan eri vaiheissa, teille iso kiitos ja kannustus tähänkin vuotee
Reippain liikuntaterveisin
Harry Seidler
Kunniapuheenjohtaja
3.11.2023
Marraskuinen tervehdys seuraväelle
Kuten kaikki tiedämme, ilman vapaaehtoistyön suurta määrää ei meidänkään seura olisi ponnistellut nykyisiin saavutuksiin, joten jos tässä hetkessä kaikille vapaaehtoisille Iso Kiitos!
Videoklipit jo aiemmilta vuosiltakin herätti ajattelemaan työmme arvokkuutta, joissa Kottilan Mika keskusteli aiheesta seuratekijöiden kanssa vapaaehtoistyömme merkittävistä summista, jonka vapaaehtoiset työllään tekee/ tukee samalla yhteiskunnan rakenteita. Itse, kun pohdin kuulemiani summia, ne pysäytti miettimään työmme suurta merkitystä, joka on edelleenkin seurassamme hyvin organisoitua koko laajuudessaan.
Vapaaehtoisuus ei ole kuitenkaan meille kaikille suinkaan aina tasapuolisesti mahdollista, koska vaikuttavia tekijöitä on useita, nostan esimerkiksi erilaiset elämäntilanteet, kuitenkin olen aina ajatellut niin, että pienikin tehty työ erilaisissa tapahtumissa, missä lapset- ja nuoret saavat kokea liikunnan ilon, tuo myös tekijälleen mielihyvää ja tuo hyvä kantautuu myös koteihin, kun saadaan samalla kokea yhteisöllisyyden suuri merkitys yhdessä vietettyjen hetkien myötä. Kannustava ilmapiiri kaikissa lajiryhmissä luo usein hyviä polkuja ja avaa usein monille myös mahdollisuuden eri henkilöille antaa osaamisestaan oman tärkeän palasen tähän suureen palapeliin, kuten sanotaan, pienistä puroista syntyy lähes aina jotain suurta.
Arvostus, se yksi tärkeimmistä palapelin osasista koko elämänpolulla, se on suuri arvo Itä-Hakkilan kilvan pitkässä perinteessä, siitä kannattaa pitää aina kiinni. Kun kesäkaudella kävin katsomassa futismatseja ja treenejä kotistadikallamme, seurasin usein, miten valmennustiimi hoitaa kentällä hommaa hienosti, samaan aikaan oli kiva kuulostella katsomopaikalta ja tai viheriön reunustalla kesusteluja pelaajien vanhemmilta, joissa usein korostui arvostuksen merkitys kentällä työtä tekeville koutseille ja muille taustahenkilöille, kuten joukkueenjohtajat, taloudenhoitajat, sekä huoltajat, jotka tekee kaikki tapahtumat pelaajille mahdollisiksi. Usein kävi tänäkin kesänä niin, että moni nuorempien ikäluokkien vanhemmat varmaan ihmetteli, kukas se taas tuolla katsomossa istuu ja juttelee, mukava oli kertoa omasta toiminnasta ja ajasta ja näin taas sain samalla itsekin antaa arvostusta hyvien juttutuokioiden myötä.
Nyt, kun futiskausi on taas taitekohdassa, jolloin otetaan pikku taukoa ja osa jo aloittanut valmistaumisen uuteen kauteenkin, oli jälleen ilo lukea päivitys kaudenvaihtajais tapahtumasta, jossa palkittiin suuri määrä eri kategorioissa, Onnittelut kaikille palkituille.
Seuran kehityspolulla on luotu uusia hyviä palkitsemisideoita, joista haluan nostaa esille pari upeaa nostoa palkituista, sillä nämä esimerkit osoittaa arvostuksen ja vapaaehtoistyön vahvaa mallia, tällaista huomiointia ja palkitsemista kannattaa jatkaa.
Vuoden seuratyöntekijä, upeaa, että perheitä nostetaan esille, aikamoista logistiikankin huippua, kun koko perhe liikkuu ja toimii samalla vapaaehtoistyössä, Onnittelut Kulmalan perheelle.
Toisena nostan henkilöroolihuomioinnit, Jari ja Markus Sirviö, kuten muukin heidän perhe on liikkuneet ja liikuttaneet muita seurassamme pitkään, iso arvostus ja kiitos perhe Sirviölle, positiivisuus ja hyvä palaute on vuosien varrella kuulunut minullekin asti useasti.
Voimia kaikille seuratyöhön, aktiiviset harrastajat ja vapaaehtoiset luo polun, jota jaostot ja seuran johtokunta palvelee aina parhaalla mahdollisella tavalla kaikkia ei lajeja ja toimintamuotoja.
Näillä terveisillä tällä kertaa toivottelen kaikille turvallista loppusyksyn ja alkavan talven aikaa, ollaan kuulostelulla ja pidetään vierivät pallot lliikkeessä!
Harry Seidler, kunniapuheenjohtaja
14.8.2023
Elokuinen tervehdys aktiiviselle I-HK:lle
Toivottavasti kaikkien kesä on sujunut mukavasti, akkuja ladaten , liikuntaa unohtamatta!
Ilolla olen jälleen seurannut jalkapallon hyvää menestystä eri turnauksissa, jossa seuramme värit ovat olleet hyvässä myötätuulessa esillä.
Monille joukkueille kesän kohokohtia ovat vuosittain Stadi-Cup ja Helsinki-Cup, joissa päästään kokemaan futiksen riemua, kohdaten myös aivan uusiakin joukkueita, joka onkin turnauksen kohokohta usein.
Haluan tässä kohtaa nostaa esille tiedottamisen tärkeyden ja merkityksen, sillä tuoreet hyvin uutisoidut aiheet tuottaa hyvää fiilistä, tässä I-HK on on tehnyt loistavaa työtä, kiitos tekijöille!
Samaan aikaan futisnälkään saadaan kokea naisten MM-kisojen huikeita suorituksia ja kuten hyviin kisoihin myös kuuluu, koetaan myös suuria yllätyksiäkin, tämä vain osoittaa mielestäni, kuinka suuri ja kaunis laji futis onkaan, tasot nousee, uudet maat yllättää, aivan huikeita matseja toisella puoliskolla maapalloa.
Oma suosikkini on vielä tätä kirjoittaessani jatkossa, saa nähdä, kuka tuon kultaisen pokaalin näissä kisoissa saavuttaa, paras voittakoon, oma jo kulunut sanontani usein onkin, kun minulta kysytään voittajaa, vastaan, se, kuka kuka tekee enemmän maaleja, vastaus tuokin.
Syyskausikin jo jalkapallossa hyvässä vauhdissa ja pian koittaa myös kuntoliikunnan uusi kauden aloituskin, luotan jäleen salien täyttyvän eri lajeissa, joissa onkin todella laaja kattaus jälleen tarjontaa.
Seuramme suuri arvo onkin liikunnan monipuolisuus ja matala kynnys tulla mukaan, josta olen erittäin ylpeä, että tämä toimintamalli jatkuu edelleenkin, tämä asia korostuu hyvin, kun kentän laidalla pelejä katoessani pääsen samalla keskustelemaan kuulumisia.
Omalle suosikkilajilleni futiksen rinnalla, pyöräilylle kuuluu myös hyvää, kilometrejä on kertynyt mukavasti kesän aikana, melko usien kuntoilulenkkien varrellle osuu myös kotistadionimme, on aina sykähdyttävää seurata hetki liikunnan iloa ja taas matka taittuu hyvällä fiiliksellä.
Muistetaan liikkua, se tuo hyvää mieltä, kunnioitetaan kaikkia tasa-arvoisesti, näillä pidetään saavutettua hyvää yllä jatkossakin!
Toivotan koko seuraväelle hyvää loppukesää ja alkavaa syyskautta, kera tapaamisten ja hyvien juttutuokioiden, kun tavataan!
Harry Seidler, kunniapuheenjohtaja
14.6.2023
Sporttinen Seura Liikuttaa!
Tervehdys aktiiviselle liikuntakentällä arvokasta työtä tekeville ja laajalle tukijoukolle!
Oli ilo ja kunnia vierailla jälleen toukokuussa seuramme kevätkokouksessa ja saada johtaa kokoustakin, kiitos luottamuksesta.
Me-henki ja vahva toiminnan kehittäminen olivat keskiössä vahvasti, kun kävimme vuoden 2022 toimintakertomusta ja taloutta läpi, jossa huokui vahva kehittämisen jälki, kiitos kaikille tämän vahvan työn tehneille.
Nyt, kun vuosi 2022 on hallinnollisesti paketoitu, on jo kohta uutta kuluvaakin kautta matkattu hyvässä vireessä lähes puolikas, on kunniapuheenjohtajana ollut mahdollisuus ja ilo seurata laadukkaan liikuntapolun jatkumoa.
Mikään hyvä ei synny ilman tekijöitä, siksi nostan jälleen jäsenistön vahvan määrän, sekä todella osaavan ja arvokasta työtä tekevän vapaaehtoistyön merkittävän korkealle, Kiitos ja Hyvä te kaikki todelliset tekijät!
Tänä vuonna en ehtinyt Stadi-cup tapahtumaan kentän laidalle, mutta toki seurasin tulossatoa, hienoja pelihetkiä jälleen ja menestystäkin.
Kesäleiritoiminta on tänäkin vuonna vahva kesän merkki, hienoa, että nuorille järjestetään aktiviteettejä heti koulun lomakauden alkuun, näin pysyy sporttinen toiminta lomallakin käynnissä kera kivojen kavereiden
Keskikesä ja Juhannus koittaakin jo pian, joten toivotan koko I-HK:lle ja kaikille lukijoille lämmintä ja aurinkoista kesää!
Muistetaan liikkua, ilon kautta syntyy aina uutta liikuntaa!
Harry Seidler
Kunniapuheenjohtaja
18.4.2023
Kevään vahvat merkit kotiviheriöllä
Olen saanut ilolla seurata menneen talvikauden aktiivista viestintää sosiaalisen median kanavilla eri ryhmien hyvästä toiminnasta.
Jalkapallossa on ollut useilla ryhmillä talviliigaa, harjoitusturnauksia- ja pelejä ja kuntoliikunnan puolella myös monipuolista laadukasta tarjontaa ja toimintaa.
Nyt, kun kevätaurinko jo lämmittelee mukavasti aika ajoin, on ollut kiva huomata se riemu ja yhteisöllisyys, joka huokuu niin harjoittelevista, pelaavista ryhmistä, kuin myös kentän laidalla ja katsomossa toimintaa seuraavista tukijoukoista, joiden kanssa on mukava ollut vaihtaa kuulumisia samalla.
Nyt, kun olen ollut tovin jo sivummalla laadukkaasta seuratoiminnasta, on kiva huomata, kuinka aina joku nuorikin pelaaja tulee moikkaamaan, kun muistaa, että olin jossain hetkessä heillä pelinohjaajanakin, tällainen lämmittää ja arvostankin nuorten käyttäytymistä, jonka suurena vaikutteena on seurassa hyvin tehty kasvatustyö.
Se, mikä säväytti tuoreeltaan, on kaksi tapahtumaa, joita kävin seuraamassa pyörälenkkien ohessa, näissä lämmitti suuri yhteenkuuluvuus ja yhteistyön hyvä sanoma, niin seuran sisällä, kuin myös vierailevilla ryhmilläkin.
Näistä ensimmäinen oli T08-T09 joukkueiden järjestämä turnaus 15.4 kotistadikalla. Turnauksessa huokui hyvä fiilis ja keskusteluissa nousi tärkeä asia esille turnauksen osalla, sillä harrastetason turnauksia ei ole liiaksi tarjolla ja tämän turnauksen osalla kuuntelin myös katsomosta käsin vierailevilta joukkueilta positiivista sanomaa niin kentän kunnosta, kuin hienoista järjestelyistä, jossa kisakoneisto pelasti vielä yhden kisapaikalle saapuneen joukkueen turnaukseen mukaan, joka oli ilmoittautunut mukaan, mutta jonkin inhimillisen syyn johdosta oli jäänyt huomioimatta kisakaavioon, tästä haluankin antaa suuren tunnustuksen kisakoneistolle, tällainen hyvä sana kauas kuuluu!
Toinen huippuhetki tapahtui 17.4 iltasella, kun taas pyöräilin Itä-Hakkilan kautta ja seurasin tovin nuoria futareita vilisevän tekonurmen toimintaa valmentajien ja ohjaajien ohjatessa harjoituksia.
Olipahan hieno seurata, kun nuorten starttiryhmäläiset ahersivat erilaisilla harjoitteilla, leikkimielisyyttä unohtamatta ohjaajien turvallisissa otteissa, kentän laidalla samaan aikaan suuri joukko vanhempia seurasi toimintaa ja ilo näkyi kasvoilta, kun nuoret pääsivät hyvään toimintaan tutustumaan ja harjoittelemaan futiksen parissa.
Samaan aikaan kentän keskialueella valmistautui jo omiin harjoituksiin toiset joukkueet alkulämmittelyjen kautta omiin alkaviin harjoituksiin, tämä on juuri sitä parasta mallitoimintaa ja jopa esikuvaa aloitteliville pelaajille, kun samaan aikaan kentällä on useiden ikäryhmien pelaajia, kaikki tämä luo mielestäni vain ja ainoastaan hyvää polkua.
Kuten sanotaan, nuorissa on tulevaisuus, tämä harrastemallin kehittämistyö on seurassamme hoidettu todella suurella sydämellä, kun vuosittain starttaa aina uusi starttiryhmä, joten tästä alkaa monen nuoren liikuntapolkukin, joka luo hyvää pohjaa tuleville vuosillekin hyvän harrastuksen tukiessa myös arjen muuta aherrusta myös koulupolunkin tukena.
Vaikka tästä tervehdyksestä tulikin kovin futispainoitteinen, meidän seuramme kantaa vahvaa yleisseuran voimaa, jossa jokaisella osa-alueella tehdään laadukasta työtä.
Liikunnan merkitys meille kaikille on tärkeää hyvinvoinnin lähdettä, ainakin me Itä-Hakkilan kilvassa teemme sen monelle mahdolliseksi ja osaltamme edistämme myös nuorten liikkumisen ja yleiskunnon parantamista, joka tuoreimpien tutkimusten mukaan ei Suomessa ole sanut kovin vahvaa arvosanaa tuoreimmissa tutkimuksissa.
Arvoisat Itä-Hakkilan kilvan jäsenet, pelaajat, tukijoukot, ohjaajat, valmentajat, huoltajat, taloudenhoitajat, siis kaikki jotka teette tätä hyvää työtä.
Teille kuuluu suuri arvostus ja itse pitkään seuratoimintaa tehneenä lämmittää mieltä vahvasti aina saapua kotisatadikalle seuraamaan teidän tekemäänne suurta vapaaehtoistyötä liikkuvien nuorten parhaaksi hyvässä ja turvallisessa kasvuympäristössä. Haluan vielä välittää erityiskiitokset Itä-Hakkilan kilvan omistamalle Tekonurmiyhtiölle, sillä kentän huolto ja kunnostus aina talven jälkeen vaatii valtavan työn, teitte sen jälleen hienosti!!
Toivotankin teille kaikille mitä parhainta ja mukavaa kautta ja pidetään pallot pyörimässä, niin mikään palloista ei ehdi sammaloitumaan!
Aurinkoisin terveisin
Harry Seidler
Kunniapuheenjohtaja
10.2.2023
Tervehdys seuraväelle!
Talvi tekee jo vahvaa taitetta kohti kevään suuntaan, toki vaihtelevissa ja haastavissakin sääolosuhteissa.
Valon määrän lisääntyessä luotan, että meistä liikunnan ystävistä suuri osa saa jälleen lisää voimaa arjen pyörittämiseen, sekä todella tärkeään työhönne, jota teette Itä-Hakkilan kilvan parissa!
Haluan jälleen nostaa pari asiaa tässä tervehdyksessä lyhyesti esille, jotka koen edelleen seuramme suureksi voimavaraksi ja joiden eteen tulee jatkossakin antaa suuri arvo seuran kehitystoiminnassa.
Yleisseura;
Itä-Hakkilan kilvan kantava voima on ollut rohkeus jatkaa yleisseuran vahvaa toimintaa, jossa nimenomaan rohkeus ja innovatiivisuus on saanut aikaan uusia lajikokeiluja, joka osallaan on luonut kasvavalle väestöpohjalle toiminta-alueellamme mahdollisuuden saada harrastaa omalla kotiseudullaan liikuntaa. Seuramme on vahva Vantaalainen Yleisseura.
Jalkapallo ja Kuntoliikunta koko laajuudessaan on osoittanut, kuinka hyvin eri lajeja kokeilemalla on monille löytynyt se oma laji seurastamme, kaikille ohjaajille ja taustavaikuttajille jo tässä hetkessä suuri kiitos ja iso arvostus teidän upeasta työstänne.
Yhteisöllisyys;
Kun kuulee lauseen ”kylän sydän”, tuntee aina vahvan yhteisöllisyyden tunteen, kun kyseessä vielä oma kasvattajaseurani ja sen vireä toimintaympäristö luovat hyvää toimintaa.
Te kaikki liikunnan harrastajat teette jokaisessa tapamisessa suurta työtä tämän asian parhaaksi ja edistätte samalla yhteisöllisyyden ja myös turvallisuuden tunnetta kaikessa toiminnassa, hyvä te!
Usein puhutaan vain itse urheilijoista tai harrastajista, siksi haluan nostaa kaikkien vanhempien, isovanhempien, kuin kaikkien muidenkin taustavoimien todella suuren merkityksen työssänne, sillä te kaikki luotte suurta yhteisöllisyyden voimavaraa vapaaehtoistyöllänne, luoden samalla myös turvallista toimintaympäristöä, iso Respect teille kaikille.
Seuramme toimintaa on hienoa seurata, kun tavoitteet ja suuntaviivat ovat selkeät ja avoimuus seurakentässä aina hallinnosta harrastajaan on korkealla tasolla, jossa kuuntelulle ja keskustelulle on aina tilaa ja aikaa, nämä ovat suuria arvoja, joista me kaikki saamme olla ylpeitä, yhdessä tekemällä, kokemalla, kuuntelemalla luomme hyvää tulevaa lisää.
Nautitaan liikunnasta ja annetaan lisääntyvän valon luoda lisävoimaa kaikkien arkeen ja liikuntaan!
Kun kevät koittaa, löytyy melko usein taas kunniapj. kentän laidalta seuraamassa kotistadiomimme vireää toimintaa.
Kunniapuheenjohtaja Harry Seidler
1.12.2022
Arvoisa seuraväki!
On ilo ja kunnia saada laittaa teille pikkuinen tervehdys jälleen.
Kulunut vuosi on tarjonnut jälleen useita riemukkaita hetkiä ja kokemuksia minullekin, kun olen saanut seurata seuramme eri joukkueiden ja lajiryhmien laadukasta ja innostavaa toimintaa.
Toiminnan laajuus, kaiken avain toimintaan, tähän on seura panostanut vahvasti ja se näkyy hyvin kaikessa toiminnassa, tämän myötä on kaikkien hyvä toimia hyvässä ” kylän sydän” seurassa, yhteisöllisyyttä kunnioittaen, hyvä te kaikki tekijät!
Tekonurmikenttä on täyttynyt niin arkena, kuin viikonloppuisin harjoitusten, pelien, sekä turnausten osalla, joten minulla on ollut etuoikeus päästä seuraamaan tätä kaikkea toimintaa aina kentän laidalle saapuessani, melko usein pyörälenkit kaartaa mukavasti aina kentän suuntaan jossain kohtaa lenkkiä.
Vaikka nyt kirjoitan varmaan usean mielestä jalkapallon vinkkelistä, haluan nostaa meidän yleisseuran koko toiminnan korkealle, sillä kuntoliikunta on todella suuri osa kokonaisuutena seuramme toimintaa ja tällä osa-alueella on myös tehty todella ansiokasta työtä, josta sain kuulla tuoreimmat terveiset ja kuulumiset syyskokouksessa, jossa sain kunnian toimia kokouksen puheenjohtajana, kiitos luottamuksesta tässäkin kohtaa seuralle.
Varmasti monissa keskusteluissa viriää nyt vahvasti futiksen MM-kisat, joissa keskiössä on taitavat pelaajat ja heidän taustajoukot kera upeiden suoritusten. Olen seurannut mediassa käytyä keskustelua tarkasti ihmisoikeuksien näkövinkkelistä, jonka osalla en halua suuremmin puuttua asian sisältöön, koska mielestäni tärkeimmät, eli eri maiden joukkueet ovat pelaamalla raivanneet tiensä kisoihin ja näitä tahoja ei tulisi mielestäni syyllistää, urheilijat urheilee ja toisaalla pitää tehdä muut suuremmat ratkaisut siten, että turvallisuus, ihmisoikeudet, sekä puhdas urheilu saisi loista aina kisojen ajan. Olen tämän tiimoilta saanut jonkin verran hyviä kysymyksiäkin, kun toimin aiemmin edellisen liittokokouskauden ajan tasa-arvovaliokuntatyössä, jossa nämäkin asiat oli osa valiokuntamme työkenttää ja toivonkin, että jatkossakin kaikki asiaa tuntevat ja hoitavat tahot tekevät parhaansa parempaan tulevaisuuteen luottaen.
Yhden seikan haluan nostaa tässä vielä esille, vastuullisuus ja kiusaaminen, näistä on paljon mediassakin kirjoitettu, meidän kaikkien on tärkeä seurata ja tarvittaessa puuttua mahdollisiin epäkohtiin erityisen rohkeasti, sillä eettiset toimintatavat ovat tärkeä osa seuratyön kivijalkaa, I-HK:ssa nämä ovat olleet hyvin hoidettuja.
Pian lähestyvä joulun aika antaa taas kaikille pienen lepotauon niin arjen askareista, kuin harrastuksistakin, on hyvä muistaa ladata voimia uuteen kauteen/ vuoteen.
Kiitos hienosta vuodesta jälleen koko seuraväelle ja mitä parhainta joulun odotusta ja liikuntarikasta tulevaa uutta vuotta 2023!
Harry Seidler
Kunniapuheenjohtaja
Onnittelut kunniapuheenjohtaja Harry Seidler!
valmentajat olivat Pentti Mäkinen ja Keijo Houni. He harrastavat jalkapalloa jo iättömien futaajien
joukkueessa. Lotto kengät jalkaan ja puolustajan rooliin terrieri Harry iski päätä pidempiin vastustajiin
tiukasti kiinni. Melkoinen lottovoitto sekä Harryn omaan elämään, mutta tietenkin ihan täyspotti I-HK:n
laariin. Harryn ura eri rooleissa on tosiaan jo 50 vuoden mittainen meidän kyläseurassamme. Hänen
johdollaan 11 vuotta sitten saatiin oma tekonurmi ja pikkukivien ja hiekkapölyn aika oli ohi. Kiitos Harry,
sinulla on ollut monessa asiassa iso kylän sydän.
vihelsi pelejä. Talkootyöllä tehtyä tuomarointia kaikkiaan näihin 50 vuoteen mahtuu noin 400 pelin verran.
Sen lisäksi tietysti, että Harry vihelisi Palloliiton pelejä kaiken muun touhun ja vastuiden ohessa. Harry on
tehnyt ison työn meidän seuran junnujen hyväksi. Hänet tunnetaan kylillä ja kujilla, tuttuja tervehditään ja
yhteisiä lämpimiä muistoja kerrataan puolin ja toisin. Harry ohjasi ja koulutti monta vuotta seuran omia
pelinohjaajia.
vuotta. Kurssit tuli käytyä vanhanmuotoisen koulutusohjelman mukaan aina sinne B-valmentajalisenssiin
asti. Muistojen laatikko tulvii jo yli yhteisistä muistoista ja tapahtumista. Onhan sitä nähty valkkuhommissa
sadetta ja päivänpaistetta, hiekkaveliä, mutavelliä ja hienoja uudempia tekonurmialustoja ja silkinpehmeitä
nurmikenttiä. Niin kuin elämänkin samaan laariin mahtuu sekä jyvät ja akat. Varmaan on se, että Harryn
sitoutuminen pelaajiin ja valmentamiinsa joukkueisiin on ollut kokonaisvaltaista ja vastuuntuntoista,
ammattitaitoa unohtamatta.
toimintaan. Tämä elämänvaihde – 20 vuotta – nappaa Harryn seura- ja liittotason hallinnollisiin tehtäviin.
-I-HK jalkapallojaoston sihteeri
-I-HK jalkapallojaoston puheenjohtaja
-TUL Suur-Helsingin piirin jalkapallojaoston jäsen
-oman seuran varapuheenjohtaja ja myöhemmin seuran puheenjohtaja
-TUL uraa tasa-arvotyössä
avaruustiedettä. Kun puhutaan seuratoiminnasta, sen johtamisesta ja rekisteröidyn urheiluseuran
pyörittämisestä, niin palaveria ja hallintoa silti riittää. Siksi on erittäin tärkeää, että myös hallintotehtäviin
löytyy luotettavia ja pitkäjänteisiä toimijoita.
heitettiin ilmoille, niin kenttä oli kolmen vuoden jälkeen valmis.
Lotto kengissään, muuttamisesta tekonurmikentäksi. Oma kenttä on mahdollistanut harrastajamäärien
kasvun, sillä olosuhteet lähellä asuinpaikka muuttuivat kertaheitoilla erinomaisiksi. #mäoonniinylpee
lähitulevaisuudessa.
hallinnoi Itä-Hakkilan Tekonurmi Oy, jonka kokonaisuudessaan omistaa Itä-Hakkilan Kilpa ry. Kiitos@vantaankaupunki yhteistyöstä!
kesti seurassamme todelle pitkään – 25 vuotta. Vantaan Kehitysvammaisten Tuki ry etsi 25 vuotta sitten
yhteistyöseuraa, joka ottaisi toimintaansa erityisliikunnan ryhmiä. Perustetut sählyryhmät veivät sekä
pelaajat että puuhamiehen lopulta kaksiin kehitysvammaisten kansainvälisiin kisoihin. Harry oli 8 vuotta
Special Olympics Finland maajoukkueen valmennus- ja johtotehtävissä. Oman seuran salibandyryhmä oli
kiinnostunut pelaamaan maajoukkuepelejä ja maajoukkueen rungon muodostivat I-HK:n omat pelaajat.
Pelaajilta lähteneestä ideasta Vammaisurheiluliitto perusti salibandymaajoukkueen. Kultaista mitalisadetta
osui kohdalle hyvän työn ansiosta Korean maailmankisoista 2013 ja Itävallan maailmankisoista 2017.
todella tärkeän työn äärellä!
uralla jäseniä laajalla rintamalla. Se on aivan käsittämättömän pitkä siivu vapaaehtoistyötä yhteen
urheiluseuraan. Millä sanalla sitä nyt vielä pystyisi kuvailemaan – ylivertaista ja ihan mahdotonta meininkiä!
Me muut kunnioitamme työtäsi ja teemme vaatimattoman parhaamme!
Oivalluksia valmentajakoulutuksesta
I-HK:n Valmentajaklubissa viime viikolla käsiteltiin mielenkiintoisia asioita lasten valmentamiseen liittyen. Mieleeni jäivät mm. seuraavat asiat:
- olemme kaikki erilaisia oppijoita: jotkut oppivat katsomalla, toiset tuntemalla, kuulemalla tai kokeilemalla.
- ei ole opetettu
- meidän tulee arvostaa lapsia pelitaidoista riippumatta
- meidän tulee rohkaista lapsia kokeilemaan uusia asioita harjoituksissa ja peleissä
- meidän tulee antaa lasten tehdä virheitä
- pelikin on oppimistilanne
Tuosta voikin vetää sen johtopäätöksen, että jalkapallon pelaaminen joukkueessa on kuin toimimista pienoisyhteiskunnassa. Samat lainalaisuudet pätevät sielläkin. Ja toimii myös toisinpäin: se mitä jalkapalloharrastuksessamme opimme, esimerkiksi suhtautumaan oikein onnistumisiin ja kestämään epäonnistumisia valmistavat meitä elämän vastaaviin tilanteisiin, jalkapallokentän ulkopuolella.
Valmentajalla voi siis olla todella tärkeä rooli lapsen elämässä. Huomioimalla kunkin lapsen omana arvokkaana itsenään, voimme jättää lapseen hyvän sisäisen jäljen joka kantaa pitkälle aikuisuuteen.
Muistatko kuka valmentaja, opettaja tai muu aikuinen jätti sinuun pysyvän hyvän jäljen ja miksi? Pystymmekö antamaan samaa tukea ja kannustusta ympärillämme oleville lapsille? Luvataan ainakin yrittää, eikö niin!
(ps. voidaan olla kilttejä myös aikuisille 🙂 )
Mukavaa syksyn jatkoa!
Terveisin
Mirka
4.10.2016
On meillä mahtava kyläyhteisö ja urheiluseura
Kävipä erään kerran niin, että eräässä urheiluseurassa, rankan ja tapahtumarikkaan kevään päätteeksi uudella seuran toimistolla, remontin valmistuttua tuli vesivahinko. Kaikenlaisten venymistä vaativien ei-toivottujen tapahtumien lisäksi ilmeni tapahtumien keskellä olevien työntekijöiden lapsilla oksennustautia juuri reissun alla ja jaksaminen oli äärirajoilla. Tuntui, että sen koommin urheilun jumalat kuin kohtalokaan eivät olleet puolellamme. Silloin Jukka johtokunnasta lähetti seuraavan tekstin koettelemusten keskellä oleville henkilöille:
- ”… No onpas tosi huonoa tuuria, tylsää. Mutta näiden koettelemusten jälkeen lopputulos on varmaan huippu! Tässä alla muutama rivi I-HK -työn tärkeydestä jos vähän lohduttaisi:
- ”Ei meiltä kukaan mitään vaadi, me vain haluamme tehdä hyvää. Meidän elämässämme on haasteita kuten muidenkin, mutta niin pitää ollakin.
- Ei meidän tehtävämme ole kenenkään polkua tasoittaa, mutta me haluamme osoittaa turvallisen tien. Tarjoamme terveellisen, sosiaalisen ja elämäniloisen tien – liikunnallisen polun elämän reitille.
- Ajattelemme kaikkia, mutta sydämissämme kuitenkin eniten lapsia. Voimme tarjota ikääntyneille liikuntaa ja hyvä niin, mutta se on ehkä heillä jo elämässä aiemmin koettua.
- Lapsille sen sijaan tarjoamme oven, jota he eivät ole ennen avanneet. Meillä on kaikki valmiina, meillä on Suomen paras urheiluseura, meillä on Itä-Hakkilan Kilpa.
- Tehdään siis I-HK mahdollisuudeksi ja myös elämäntavaksi.”
On meillä mahtava kyläyhteisö ja urheiluseura: sekä makro- että mikrotasolla pystymme pitämään huolta toisistamme. Pidetään siitä kiinni!
Suurella kiitollisuudella toivotan kaikille seuran toiminnassa tavalla tai toisella mukana oleville lapsille ja aikuisille erinomaista kesää! Ladataan akkuja, nautitaan sateesta ja auringosta – ja liikutaan!
Kesäterkuin
Mirka
2.7.2016
Kuvagalleria
Pj Mirka Järnefelt 2016-
Pj Harry Seidler -2015 /kunniapuheenjohtaja 2022
- Joulukuu 2015
- Marraskuu 2015
- Elokuu 2015
- Kesäkuu 2015
- Toukokuu 2015
- Huhtikuu 2015
- Maaliskuu 2015
- Tammikuu 2015
Joulunakin voi nauttia liikunnasta!
Taas on se aika, jolloin arjen aherruksen lomassa alkaa joulun odotus ja juhlan valmistelut kaikkialla. Onneksi joulun aikana tankattua herkkua voi sulatella vaikkapa mukavilla lenkkipoluilla ja nautiskella hetken tauosta arjen treeneistä.
Puheenjohtajakauteni on pian päätepyskillä, varmaan tulee alkuun olemaan outoakin , kun niin kauan on saanut johtaa näin hienoa seuraa, kiitos siitä kuuluu koko seuraväelle, joka on luottanut minulle tätä tehtävää.
Syyskokous valitsi uudeksi puheenjohtajaksi nykyisen varapuheenjohtajan, Mirka Järnefeltin, jolla on vahva kokemus seuramme osalla, kun on ehtinyt jo toimia useissa eri luottamustehtävissä vuosien varrella, joten I-HK on vahvoissa ohjaksissa tulevina vuosinakin.
Kun paljon puhutaan tasa-arvoisuudesta, voin ilolla todeta, että uuden puheenjohtajan myötä toteutuu tasa-arvoisuuskin hienosti, sillä Mirka Järnefelt on seurahistoriamme ensimmäinen nainen puheenjohtajana, lämpimät onnittelut Mirkalle.
Olen todella kiitollinen teille kaikille hyvästä yhteistyöstä vuosien varrella ja mikä parasta, saan jatkaa seuratyössä edelleen niin vammaisurheilun, kuin jalkapallovalmennuksenkin parissa, joten tutut ihmiset ovat arjessa jatkossakin vahvasti mukana, I-HK on jatkossakin iso osa elämää.
Näin joulukuun alkuun onkin kiva hetki toivottaa kaikille mitä parhainta joulun odotusta!
Ps. Jatkossakin vaan rohkeasti kysymään seuraasioista, olen luvannut auttaa parhaani mukaan taustalla myös tulevaa johtokuntaa työssään, hyvät ystävät ansaitsee aina apuja.
t. pj. Harry 1.12.2015
Vanhan ja uuden kauden vaihdoshetkillä mennään!
Kuten otsikossa avasinkin hieman, on kausi 2015 jalkapallon osalla saatu pakettiin kilpailutoiminnan osalla ja nyt osa joukkueista viettää pientä kevennttyä jaksoa, osa treenaa koko lailla normaalisti, hyvä näin, sillä keliolosuhteet ovat mitä parhaimmat futikselle.
Puheenjohtajakautenikin on loppusuoralla, mutta luottavaisin ajatuksian siirrän viestikapulaa eteenpäin uudelle syyskokouksessa 9.11 valittavalle puheenjohtajalle ja nimettävälle johtokunnalle ja kaikille jaostovastaaville, I-HK jatkaa varmasti vahvaa kulkuaan tulevinakin vuosina, kiitollinen olen koko seuralle siitä n. 20 vuoden ajasta, jona olen saanut olla seuran puheenjohtaja ja sitä ennen myös pitkään varapuheenjohtajana, upeita hetkiä, joista parhaat palat varmasti koostuu mieliin, kun ottaa hieman etäisyyttä tehtävästä.
Omasata mielestäni parasta tulevina aikoina on se, että saan jatkaa kuitenkin seuramme toiminnassa, niin valmennus, kui njoukkueenjohtotehtävissä kehitysvammaisten liikunnassa ja naisten jalkapallon parissa ja kuten olen sanonutkin kaikille keskusteluissa, saa rohkeasti tulla kysymään, aina jelppaan parhaani mukaan, mutta uusi johtokunta saa kuitenkin avoimet portit luotsata seuraamme kohti uusia tuulahduksia ja ideoita kohti.
Kuten urheilussa sanottu, vierivä kivikään ei sammaloidu, ei myöskään I-HK
Yhteistyöllä mennään ja rakennetaan tulevaisuutta kaikille liikunnan ystäville!
t. Harry, pj. 3.11.2015
Lomakausi loppusuoralla!
Vaikka kesä on ollut kovin epävakainen säiden osalta ainakin kesä-heinäkuun aikana, toivon, että me kaikki olemme saaneet ladattua loman tuomasta hengähdystauosta jälleen virtaa syksyn hienoihin liikuntahetkiin.
Itse vietin lomaani perheeni kanssa, hieman kaupunkilomia kiertäen ja siinä samalla merkkipäiviä vietellen perhepiirissä, jossa huomasi, kuinka tärkeä perheen yhdessäolo onkaan jaksamiselle niin työssä , kuin harrastuksissa.
Lomalla tuli myös käytyä aina välillä treeneissäkin tekiksellä, jossa olikin aina iltaisin yllättävänkin paljon vipinää, vaikka Suomen vilkkainta lomakuukautta, heinäkuuta silloin vietettiinkin, liikunta vaan on niin hieno ja tärkeä harrastus lomillakin.
Syyskausi on pyörähtänyt jo jalkapallossa osalla joukkueista täyteen vauhtiin ja ensi viikolla, kun koulutkin alkaa, nii nsilloin pyörii rattaat taas vahvalla sykkeellä.
Ilo oli myös havaita innokkaiden kahvakuula-harrastajien määrä heinäkuussakin, kun tiistai-iltaisin oli hiekkakentän kulmauksessa runsaasti lajin harrastajia viikottain paikalla, eli kuntoliikuntakin on vahvasti esillä myös kesäkaudellakin, hienoa!
Vuosijulkaisumme valmistui kesäkuussa ja jakelu lähialueen koteihin suoritetaan myös lähipäivinä, sekä myös jaetaan kaikille lajiryhmmille.
Oikein hyvää elokuun aikaa, mennään iloisin ilmein kaikissa lajeissa kohti syksyn huipennushetkiä.
Ps. Vielä on kesääkin jäljellä!
t. Harry, pj, 5.8.2015
Vaudilla on alkanut tämäkin kuukausi, niin pelien merkeissä, kuin seuran eri kehityspolkujenkin tiimoilla, tosin myös erittäin vaihtelevissa säissä, on myrskytuulia ja sadetta ja välissä onneksi aurinkoakin tarjolla.
Toimintamme jatkuu erittäin vilkkaana koko kesäkuun, hetkeksi tosin rauhoittuu hieman kentälläkin toiminta juhannuksen tietämiltä, jatkuen osin heinäkuun lopulle, muttei kuitenkaan merkittävästi, sillä joukkueet harjoittelevat ja pelaavat osin pelejäkin myös heinäkuun aikanakin.
Kausijulkaisumme valmistuu myös lähipäivinä, joten saamme jälleen kivaa materiaalia toiminnastamme niin jäsenistölle, tukijoille, kui nmyös lähialueen asukkaillekin, näin aukeaa jälleen mahdollsiuus tulla askel lähemmäs seuratoimintaakin liikunnasta kiinnostuneille.
Olkaamme kuulolla ja näkyvillä, liikkuva I-HK ei jouda paikalla olemaan!
t. Harry, pj, 5.6.2015
Sateinen ja kylmä kevään alku ei vauhtia hiljennä
Vaikka vettä on satanut runsaasti ja tuulikin ajoittain ollut kovaa, ei nuokaan luonnonvoimat ole hidastaneet erittäin vilkasta toimintaamme futisareenoilla.
Sarjakausi on jo monella tasolla avattu huhtikuun lopulla ja nyt vapun jälkeisenä lauantaina ja sunnuntaiana olikin runsaasti kotikentälläkin pelejä, joita oli seuramassa runsaslukuinen yleisö, vaikka välillä vettä tuli enemmän, kuin tarpeen oli, siitäkin huolimatta joukkueet tsemppasivat upeita suorituksia ja tuloksia viikonvaihteen otteluissa.
Vaikka futiskausi siis jo täydessä vauhdissa, riittää itselläni kiirusta, kun kehitysvammaisten salibandyn parissa vielä kausi parin viikon ajan käynnissä, on maajoukkueleiritystä, sitten kruununa 16.6 Espoossa pelattavat Special Olympics kisat, jonka jälkeen niin pelaajat, kuin valmentajat saavat hetken huokaista, tosin Star-joukkueen pelaajista osa suuntaa jo kesäkuussa katseet erkkaryhmien jalkapallon SM-kisoihin, jossa I-HK.lla upea 4 mestaruuden voittoputki taustalla, vaikka sivulajimme onkin, joten lähdemme jälleen teemalla” hyvä filis” pelaamaan ja nauttimaan kuningas jalkapallosta.
Kuntoliikunta siis myös vielä hetken sisätiloissa, olen kuullut suunnitelmia myös , jossa kausi jatkuisi myös mahdollisesti osin kesäkaudelle urheilukentän tiloissa ja kun saamme tuon monitoimireena-hankkeemme valmiiksi, saamme sen myötä myös monelle lajiryhmälle lisää parempia olosuhteitakin käyttöön.
Aurinkoisia sporttihetkiä kevvääseen, kyllä ne kelitkin lämpenee vielä…
t. Harry, pj. 4.5.2015
Sarjat käynnistyy tekonurmella
On taas aika vuodesta, jolloin jalkapallossa odotellaan ja valmistaudutaan aivan hetken alkavaan kauteen.
Samaan aikaan kuntoliikunnan eri lajit harjoittelevat vielä hetken koulun salitiloissa ja Hakunilan kalliosuojassa, josta yleisurheilijat siirtyvät varmaankin jo toukokuussa ulkokentille ja muut kuntoliikunnan lajit joko kesätauolle tai osittain jatkamaan kauttaa jumppia ja lentopallon pelaamista ulkotiloihin.
Kulunut talvikausi onkin ollut ilahduttavan vilkasta ja kasvun aikaa edelleenkin kuntoliikunnankin osalla, josta suuri kiitos jaoston vastuuhenkilöille ja loistaville ohjaajille.
Jalkapalloilijat ovat siis siirtyneet jo maaliskuun puolella suurelta hallitiloista ja koulun saleista omalle tekonurmelle, joka onkin erittäin hyvässä kunnossa, kiitos hyvän talvihuollon, jota Kottilan Mika on operoinut yhteistyötahojen kanssa.
Edustusjoukkueemme I-HK OMV aloittaa kauden seurahistoristorian korkeimmalla sarjatasolla, 3-divarissa, joten toivon, että joukkueen pelejä saadaan katsomaan ja kannustamaan runsaasti seuraväkeä lauantai-iltapäivin, jolloin suurin osa koti-otteluista pelataan tekonurmella.
Toimiston puolelle kuuluu myös iso kiitos, sillä Kottilan Riina on laittanut uuden toimistomme myötä isoja projekteja liikkeelle, joista joukkueiden vapaaehtoistyötä tekevät tulevat saamaan isoa jelppiä oman arvokkaan toimintansa oheen, kun annetaan vain riittävästi aikaa saada kaikki asiat rullaamaan ja käytännön kokemusta kartuttumaan.
Nyt, kun itselläni on menossa pitkän puheenjohtajakauden viimeinen vuosi, voin luottavaisin mielein katsoa eteenpäin tätä upeaa seuraa, sillä tällaista yhteishenkeä ja tekemisen meininkiä ei ihan joka seurasta löydy, siksi olenkin itselleni myös luvannut, että seura ei vaihdu, vaikka puheenjohtajuus siirtyy, haluan olla tukemassa, auttamassa, sparraamassa tulevinakin vuosina tätä hienoa yhteisöämme taustalla.
Vammaisurheilu on seuralle todella tärkeä sektori ja sitä työtä tulen jatkamaan myös tulevaisuudessakin, näin olen urheilijoillekin luvannut ja Special olympics maajoukkuetoiminnassa olen siotutunut toimimaan myös valmennus- ja joukkueenjohtotehtävissä kuluvan olympiadin 2017 asti, joka päättyy talvimaailmankisoihin Itävallassa, eli toimintaa ja työtä riittää jatkovuosillekin.
Lämmintä ja Sporttista kevään aikaa koko seuraväelle!
Kentillä tavataan ja jutellaan meille kaikille tärkeästä asiasta, liikunnasta!
t. Harry, pj. 10.4.2015
Kevään ensimmäiset merkit jo vauhdissa!
Helmikuu vierähti niin vauhdilla, että tervehdyskin jäi kirjoittamati, no se kuvaa toisaalta vireän seuran kiireistä toiminta-aikaa.
Maaliskuu jatkuu myös seurahallinnon osalla kiireisenä, sillä tilinpäätökset kera vuosikokouksen valmisteluiden muistuttaa aina kevään tulosta, vuosikokoushan pidetään 26.3 seuran toimistolla, jonnne kaikki jäsenet ovat tervetulleita.
Pian koittaa aika myös, jolloin jalkapallossa joukkueet siirtyvät kesäaikatauluun tekisvuorojen osalla ja hallikauden vuorot päättyvät niin Tikkurilan kuplassa, kuin hieman myöhemmin myös Legirus-areenalla.
Luottavaisin mielein katson tulevaan kauteen, sillä olen päässyt kiertämään ja katsomaan useiden joukkueiden harjoituksia ja aharjoitusoteluita talvikauden aikana, erityisesti Legirus-areenalla ja laadukas valmennustyö on jälleen vienyt hyvin harppauksin joukkueiden peliä eteenpäin ja jo huhtikuussahan starttaakin jo osalla joukkueista sarjakausi käyntiin.
Seuran jäsenmäärä on jatkanut kasvuaan, lähestymme jo liki 900 jäsenen määrää, määrä on suurin, mitä minun 42 vuotisen I-HK rupeaman aikan on ollut, onnittelut siitä kaikille meille, hyvä me!
Se, mikä tulee olemaan tärkeää jatkossakin, on huolehtia, ettei vaan kasvua ohjaa pelkät määrät, vaan laatu, hyvä valmennus, vahva koulutus, yhdenvertaisuus, sekä tasa-arvoisuus, näistä kun pidämme huolen, voimme kehittää ja kehittyä jatkossakin yhtä hyvällä polulla hyvässä seurasssa.
Tähänkin osioon luotan täysin, kun olen saanut seurata eri lajien toimintaa koko seurakentässämme!
Sporttaillaan ja pidetään vahvaa ME-henkeä yllä!
t. Harry, pj. 2.3.2015
Uusi vuosi käyntiin vauhdikkaasti!
Vuoden vaihtuminen tietää aina urheiluseuratoiminnassa kiireistä aikaa, kun toiminnan taustalla laitetaan kaikki tiedostot ja tilastot eri tahoille matkaan ja valmistellaan jo samalla tulevia hakemuksia myös eri tahoille.
Näin tammikuun alkuun on talvikelitkin antaneet mahdollisuuden nauttia lumesta ja muutenkin jo hieman lisääntyvästä valon määrästäkin, joten kevättä kohden matkataan jo hyvää vauhtia.
Nautitaan talven raikkaista keleistä ja pidetään hyvää liikuntafiilistä yllä!
t. Harry, pj, 5.1.2015