Tikkurilan urheilutalolla koettiin jälleen sykähdyttäviä ja ilon täyteisiä urheiluhetkiä, kun 138 vammaisurheilijaa kokoontui lauantaina 8.11 pelaamaan salibandyä Itä-Hakkilan kilvan isännöimään syysturnaukseen.

Turnaus kantoi myös työnimenä miniturnaus, sillä kokeilimme nyt ensimmäistä kertaa turnausisäntänä pelata kisat Special Olympics järjestön alaisilla kansainvälisillä säännöillä, joita olen osaltani ollut etuoikeutettuna valmennustehtävien myötä kokemassa Special Olympics Finland joukkueen kanssa maailmankisoissa Koreassa 2013 ja tuoreimpana kokemuksena kevään 2014 Euroopan mestaruuskisat Itävallassa, totesi turnauksen tapahtumavastaavana toiminut Harry Seidler.

Turnauksessa pelattiin hieman normaalia pienemmillä kentillä ja kenttäpelaajien määrät olivat myös hieman normaalia pienemmät, joten vauhdikkaita pelejä nähtiinkin tämän myötä runsaasti, sillä pelien kokonaismäärä oli kuuden tunnin turnauksessa yhteensä huikeat 20 peliä.

Pelit aloitettiin aina samaan aikaan kumpaisellakin kentällä ja pelit päättyivät aina samaan aikaan, näin pidettiin myös luvatusta aikataulustakin kivasti kiinni ja jokainen joukkue sai viisi peliä turnauspäivään, jotka huipentuivat kilpa- ja harrastesarjan lohkoissa pronssi -ja finnalipeleihin.

Tuomareina toineet Saku Leppälä ja Aleksi Oinonen kehuivat myös hyvää tunnelmaa ja tätä pienen kentän mallia.

Kisapäivän päätteeksi valmentajat antoivat runsaasti hyvää palautetta tapahtumasta ja kivasta uudesta kokeilumallistakin, jota tullaan melkoisella varmuudella jatkamaan myös tulevina vuosinakin, koska paketti toimi kivasti, totesi Seidler.

Mukava hetki oli huomata urheilijoiden hyvä fiilis, kun tässä kisassa jaettiin kaikille urheilijoille ja valmentajille osallistujamitalit ja tsempparipalkintoja, mutta mestaruuspokaaleja ei jaettu, tämä korosti kivasti turnauksen teemojakin, jotka olivat, tasa-arvoisuus, yhdenvertaisuus ja kaveruus.

Tapahtumaa oli seuraamassa Suomen Työväen urheiluliiton ( TUL) nuorisopäällikkö Sari Svensson, joka ilahtui myös tapahtuman vauhdikkaasta ilmapiiristä ja oli samalla yllättynyt, kuinka taitavia vammaisurheilijat ovatkaan eri joukkueissa.

Turnauskoneisto tarvitsee aina tuekseen hyvät yhteistyötahot ja haluankin antaa ison kiitoksen Tikkurilan Tiikerit seuralle, jonka myötävaikutuksella saimme pelata turnauksemme liigamatolla, eli parhaalla mahdollisella pelialustalla, joka ei ole ihan arkipäivää vammaisurheilijoille.

Toinen iso kiitoksen paikka kuuluu Tikkurilan urheilutalon henkilökunnalle, sen eri sektoreilla, sillä tämäkään turnaus ei olisi sujunut näin kivasti, ellei henkilökunnan palveluvalmius ja positiivinen asenne toimintaamme kohtaan olisi ollut näin joustavaa, mitä se tälläkin kertaa oli.

Kilpasarjassa sijoitukset olivat seuraavat:

1. Itä-Hakkilan Kilpa Star

2. Pori

3. Espoo

4. Kontu, Helsinki

 

Harrastesarjassa sijoitukset olivat seuraavat:

1. Tuliketut, Tuusula

2. EKT, Espoo

3. Itä-Hakkilan Kilpa, Kairat

4. Kontu, Helsinki

I-HK, Kairat, 8.11

I-HK Star, 8.11