Miesten Suomen Cupin 2014 ensimmäinen ja toinen kierros arvottiin 12.12.2013.
Maantieteellisistä koreista suoritetussa arvonnassa olivat mukana kolmosen ja sitä alempien sarjatasojen joukkueet. Alempisarjalainen saa kotiedun, mutta nelonen ja sitä alemmat sarjatasot rinnastetaan samanarvoisiksi. Osa joukkueista arvottiin suoraan toiselle kierrokselle.
Itä-Hakkilan Kilvasta mukaan lähti ainoastaan miesten joukkue I-HK M09. Viime vuonna Suomen Cupissa kolmannelle kierrokselle tiensä selvittänyt I-HK OMV ei tänä vuonna lähtenyt tavoittelemaan kannua.
I-HK M09 arvottiin mukaan heti ensimmäiselle kierrokselle. Arpaonni ei tällä kertaa ollut se kaikkein suosiollisin kun vastaan aseteltiin viime kaudella kakkosdivarin etelä-lohkosta kolmoseen pudonnut Matinkyläläinen EsPa. Ottelu tulee pelata jo 13.2.2014 mennessä joten jää nähtäväksi juoksutetaanko Espoolaisia auratulla Itä-Hakkilan tekonurmella, ISS stadionilla vai Myyrmäen hallissa.
Vastustaja EsPa:n viime vuotinen Suomen Cup taival kesti kaksi ottelua. Suoraan kolmannelta kierrokselta aloittanut EsPa pääsi haastamaan Veikkausliigajoukkue IFK Mariehamnin raivattuaan ensin tieltään Malmin Ponnistajat helpohkosti 0-4. EsPa – MIFK päättyi lukemiin 0-2, kun MIFK:n Petteri Forsellin kaksi onnekasta kaukolaukausta pysäyttivät EsPan Cup-junan.
Tuleva vastustaja on siis I-HK M09:lle uusi tuttavuus pelikentillä. Helmikuun puoliväliin mennessä selviää, kumpi näistä kahdesta joukkueesta matkaa toiselle kierrokselle EPS:n vieraaksi ja on askeleen lähempänä pokaalia sekä pokaalin kylkiäisenä tulevaa Eurooppa Liigan karsintapaikkaa.
Lähteet ja linkit tunauksen virallisille sivuille:
http://www.palloliitto.fi/suomencup
http://www.palloliitto.fi/suomencup/ottelut-ja-tulokset/1-kierros-2014