Suomen kehitysvammaisten SO-maajoukkue saavutti heti ensimmäisessä kansainvälisessä turnauksessaan kultaiset mitalit 28.-30.5 välisenä aikana pelatussa turnauksessa Tanskassa, Naestvedin kaupungissa.

Tanskan Special Olympics järjestö, apunaan suuri vapaaehtoisten määrä, toimi vahvalla kokemuksella kisäisäntänä SO Sports Festival tapahtumassa, johon kokoontui pohjoismaista joukkueita, sekä lisäksi Englannista kutsuvieraana urheilijoita eri lajeihin yhteensä lähes 1000 kehitysvammaisurheilijaa kokemaan liikunnan riemua ja ystävien tapaamista 13 eri kilpailulajin täyttäessä Naestvedin kauniin kaupungin liikuntapaikat.

Tanskan SO-toimintaa koordinoiva Jesper Hviidin johdolla kisakoneisto huolehti kaikkien osallistuneiden joukkueiden hyvinvoinnista hienosti, aina kuljetuksista, upeaan iltajuhlaan Naestvedin urheiluhalliin, jossa tapahtuman kaikki osallistujat saivat nauttia musiikista ja illallispöydän herkuista.

Suomen maajoukkue, joka koostuu 2009 joulukuussa perustetusta valmennusryhmästä, sai maakiintiöpaikkoja salibandyturnaukseen 8 pelaajalle ja 2 valmennusryhmän jäsenelle, joten osa maajoukkuerinkiin kuuluvista pelaajista ei vielä tällä kertaa päässyt edustustehtäviin mukaan.

Turnauksessa pelattiin kaksinkertainen sarja, jossa kovimman vastuksen antoi erityisesti Ruotsin erittäin taitava ja vahva joukkue, joka kohdattiin heti avausottelussa ja tiukan ottelun loppulukemiksi kirjattiin 3-2 voitto Suomelle. Iltapäivän viimeisessä ottelussa kohtasi joukkueet uudelleen ja tuolloin Ruotsin joukkue karkasi jo 4-2 johtoon toisen erän alussa, mutta Suomen joukkue nousi pelin lopulla tasoihin, mutta Ruotsi onnistui tekemään 5-4 voittomaalin ottelun viimeisellä minuutilla.

Lohkon kärkisjoista käytiin siten sunnuntaina vauhdikkaita otteluita, kun lohkon kärkijoukkueet olivat tasapisteissa lauantain pohjalta ja Suomen etuna oli parempi maaliero, ja Suomen joukkue onnistuikin erittäin hyvin voittoisissa sunnuntain otteluissa tekemään maaleja enemmän, kuin Ruotsalaisjoukkue omissa otteluissaan, joten Suomen joukkue pääsi riemuitsemaan turnauksen 1 sijasta jännittävien hetkien päätteeksi, kun Ruotsin ja Tanskan turnauksen päättänyt ottelu saatiin päätökseen.

Maajoukkueessa pelasivat turnauksessa, Lauri Kinnunen, Kuopio (KSS), ja seuraavat pelaajat I-HK.n Star-joukkueesta, Janne Ahokainen, Jani Borg, Jari Salin, Mikko Kavonius, Janne Savolainen, Jarkko Makkonen, Kai Virtanen.

Joukkueen päävalmentajana, Ismo Läntinen, Pori

Joukkueenjohtotehtävät, Harry Seidler

SO-maajoukkue mitalikuvassa palkintojen jaon jälkeen Tanskassa 30.5.2010

Maajoukkue kuvassa hetki ennen ratkaisuotteluita