Pajulahti Games tapahtuma kokosi lähes 300 vammaisurheilijaa 13 eri maasta Pajulahden liikuntakeskukseen 21.-23.1.2011.

Salibandyssä Suomea edusti kehitysvammaisten Special Olympics maajoukkue, joka on ollut toiminnassa nyt runsaan vuoden ajan, toteaa joukkueenjohtaja Harry Seidler.

Lauantain ensimmäisessä maaottelusssa Ruotsi tuli todella vahvaalla sykkeellä otteluun, sillä heillä oli hyvin tiedossa, että Suomen maajoukkue on tehnyt vahvaa työtä maajoukkuetoiminnassa, josta ensimmäinen vahva näyttö oli jo Tanskassa keväällä 2010 pelattu pohjoismainen Special Olympics turnaus, jossa Ruotsin valmennusryhmään kuuluva Ingemar Nordh oli Ruotsin joukkueen johtotehtävissä.

Ottelu eteni tasaisissa lukemissa ensimmäisen erän ja toisessa erässä Suomi siirtyi jo parhaillaan kolmen maalin johtoon, mutta päätöserässä Ruotsin vahva ja kokenut maajoukkue nousi tasoihin ja aina voittoon asti lukemin 10-8.

Ruotsin maajoukkuetoiminta on ollut jo useita vuosia toiminnassa ja pohjatyötä tehdään vahvasti eri kaupungeissä, Tukholma, Sundsvall, Göteborg ja Mälmö, joissa pyörii omat vammaisurheilun liigat, joissa mukana 16 joukkuetta, joista kausi huipentuu maan mestaruusotteluihin.

Suomessa toiminnan ollessa vielä hyvin nuorta, joka keskittyy tällä hetkellä lähinnä Kuopion, Porin ja Vantaan joukkueiden perustoiminnan oheen, on valmennsutiimi todella tyytyväinen 3 yhteisen leirin ja parin harjoitusottelun jälkeen saatuun hyvään tulokseen.

Toimintamme tällä hetkellä perustuu maajoukkueen leirityksiin liiton ( VAU) tukemina, sekä kerran vuodessa pelattaviin Special Olympics Finland turnauksiin, johon pyrimme saamaan koko ajan lisää harrastajapohjaa, jota kautta päästään samalla katsastamaan mahdollisia uusia pelaajia maajoukkueringin toimintaan mukaan, ensin leiritysten ja sitten mahdolliseten valintojen kautta, toteaa Seidler.

Sunnuntaina pelatussa maaottelussa peli jatkui jälleen erittäin tasaisissa merkeissä ja lähes vuorotahtiin tehtyjen maalien jälkeen ottelun lopussa Suomi yritti kovalla sykkeellä tasoittaa vielä ottelu, mutta Ruotsin puolustus pelasi loistavasti ja näin lopputuloksesti kirjattiin 4-5 voitto Ruotsille.

Suomen joukkueen turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittiin Lauri Kinnunen Kuopiosta.

Yhteistyötä Ruotsin maajoukkueen kanssa tullaan kisojen yhteydessä pidetyn palaverin pohjalta jatkamaan jo syksyllä 2011, jolloin Suomen joukkue matkaa Tukholmaan pelaamaan 2 maaottelua, toteaa Harry Seidler.

Seuraavan kerran Suomen maajoukkuepelaajat tapaavat Porissa 3.4 pelattavassa Special Olympics Finland turnauksessa, jossa mahdollisesti pelataan päivällä yksi maajoukkueen näytösottelu. Kisäisäntänä tapahtumassa toimii FBT Porin joukkue.

 

Suomen maajoukkue:

 

   
Sukunimi Etunimi Seura
Ahokainen Janne I-HK
Borg Jani I-HK
Hinttanen Tomi I-HK
Hämäläinen Markku KSS
Itkonen Tuomas KSS
Karjalainen Nina I-HK
Kavonius Mikko I-HK
Kinnunen Lauri KSS
Komulainen Teemu I-HK
Lahtinen Lassi FBT Pori
Makkonen Jarkko I-HK
Mäkilä Juuso FBT Pori
Nurminen Toni FBT Pori
Parviainen Janne KSS
Salin Jari I-HK
Savolainen Janne I-HK
Toppinen Jari KSS
Virtanen Kai I-HK
Läntinen Ismo Päävalmentaja
Puolakka Miro Valmentaja
Seppänen Kari Valmentaja
Seidler Harry Joukkueenjohtaja

 

 

 

Kuvassa Suomen maajoukkueen kapteeni Janne Ahokainen Ruotsin pelaajien tiukassa vartioinnissa.