Kevät, tosiaan keikkuen tulevi

Vaikka viileää, sekään ei jarruta liikkuvaa seuraväkeä, sen ositti jälleen vilkas viikonvaihdekin, kun turnaukset ja kotipelitkin on saatu käyntiin hyvinkin viileässä kevätkelissä

Edellisellä viikolla oli taas mukava hetki, kun seuran vuosikokous loi katsauksen edellisen vuoden toimintaan ja talouteen.

Sain kunnian toimia kokouksen puheenjohtajana ja ilolla havaitsin, kuinka aktiivinen ja keskusteleva kokous oli jälleen, kiitos kaikille kokousedustajille.

Seuran toimintakertomus vuodelta 2023 ositti hyvin, kuinka hyvin ja suunnitelmallisesti on edetty eri osa-alueilla, muistaen kasvattajaseuran roolin merkitystä hyvin.

Hyvän toiminnan tukena on ollut ollut tarkkaan seurattu seuran talous, kun nämä kaksi aihetta hoidetaan hyvin, on edellytykset laadukkaalle seuratoiminnan kasvulle ja kehitykselle erittäin hyvät.

Matalan kynnyksen kautta toimintaan mukaan tuleminen kohtuullisilla kustannuksilla on yksi merkittävin avain toiminnassamme ollut aina ja sen kautta myös jäsenmääräkin on jälleen noussut upeasti, jäsenmäärän ollessa vuodenvaihteessa lähes 1000, joka on yleisseuran mittakaavassa hieno lukema, hieno työtä Itä-Hakkilan Kilpa ry!

Vuosikokouksessa nousi myös esille hanke, jonka seura on toteuttanut upeasti, hanke nimeltään KAMU, josta saimme kuulla kokouksen päätteeksi hyvän koosteen toteutuneesta hankkeesta.

Hankkeen sisältö ja ajatus on hyvin ajankohtainen, joka luo tärkeitä tukipolkuja usealla nuorelle, joita hankkeessa oli mukana 12, ikäluokista osui 14-16 vuoden ikäisiin nuoriin.

Haluankin nostaa muutaman kohdan hankkeesta esille, sillä hankkeen monipuolinen sisältö oli todella hyvin laadittu ja toteutettu.

Hankkeessa korostui hyvin ennaltaehkäisevän toiminnan tärkeys, erityisesti toiminnasta putoamisvaarassa olevien ja drop-out ilmiön eteen tehtävä työ, jotta mahdollisimman moni voisi jatkaa ja kokea osallisuuden merkityksen yhteisöllisessä toiminnassa mahdollisimman pitkään.

Mukana olleet nuoret pääsivät tutustumaan myös tuomarikoulutus – ja valmennuskoulutuksen mahdollisuuksiin, sekä pääsivät myös ryhmänä viettämään yhteisiä hetkiä eri tapahtumissa, tässä vain muutamia asioita hienosta hankkeesta mainitakseni, iso kiitos hankkeen koordinaattorina toimineelle Veli-Pekka Kilpalalle!

Kaiken alkulähteenä hyvälle toiminnalle ja sen kehittämiselle täytyy olla vahva tuki, josta haluankin antaa ison tunnustuksen kaikille seuratyössä mukana oleville, sillä, oli tehty työ pieni tai suuri , kasvaa niistä aina suurempi ja vahvempi kokonaisuus yhteiseen hyvään ja luo osallaan aina myös yhteisöllisyyttäkin.

Kaikkea hyvää seuratoiminnan kevääseen!

Kunniapuheenjohtajana on ilo viedä hyvän toiminnan sanomaa eri tilaisuuksissa jakoon ja mikä parasta, pääsee taas katsomaan kentillekin upean toiminnan satoa harjoitusten, turnausten ja sarjapelien parissa

Harry Seidler

Kunniapuheenjohtaja