B-tytöt saavutti jo kauden toisen turnausvoiton, tällä kertaa Espoossa LePa:n emännöimässä kaksipäiväisessä kahdeksan joukkueen turnauksessa.

Alkulohkot pelattiin lauantaina ja sijoitusottelut sunnuntaina.Tyttöjen pelaaminen oli varsin vakuuttavaa, turnauksessa pelattiin kuusi ottelua. Ne voitettiin kaikki maalierolla 14-0. Välierässä kaatui FC Viikingit 1-0 ja loppuottelussa Kotkan Peli-Karhut maalein 2-0. Voitto ei kuitenkaan tullut helposti, pronssille sijoittunut FC Viikingit päästi koko turnauksessa vain yhden maalin ja finaalivastustaja PeKa pelasi erittäin liikkuvaa peliä. Turnauksessa oli hieno tunnelma, etenkin järjestävän seuran joukkueen uskomaton joukkuehenki näkyi ja kuului niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

B-tytöt voitetun finaalin jälkeen hetki ennen palkintojenjakoa