Itä-Hakkilan tekonurmella pelattiin syyskuun viimeisenä päivänä todellinen taistelupeli piirin mestaruudesta…

kun -45 ikäluokan sarjakauden viimeisessä ottelussa oli panoksena yläloppusarjan mestaruus kaudella 2014. Kuin tilauksesta loppuottelussa riitti kovaa panosta, sillä Keravalta saapunut vieraileva joukkue FCD johti kahdella pisteellä sarjaa ennen I-HK:n joukkuetta ennen illan ottelua, joka pelattiin upeassa iltavalaistuksessa loistavalla kentällä. Mainittakoon Keravan joukkueen kovasta tasosta, että joukkue on useana vuonna vienyt voiton sarjassa, joten joukkue tiedettiin kovaksi tämänkin vuoden sarjassa. Ottelu tarjosikin runsaalle yleisölle mukavasti lämmikettä viilenevään myöhäisiltaan, kun peli oli erittäin tiukkaa vääntöä, jossa I-HK painosti aika ajoin erittäin vahvasti, mutta myös FCD:n vastahyökkäykset olivat erittäin vaarallisia. Toisella puoliajalla pitkän painostusjakson jälkeen I-HK teki upean 1-0 maalin, joka siivittikin joukkueen lopulta noilla numeroilla voittoon ja piirin mestaruuteen, joten mitalisadetta on tulossa hieman myöhemmin jälleen tälle hienolle joukkueellemme. Kentän laidalla peliä seuranneena on kiva arvioida todellisia tsempparipelaajia, tällä kertaa heitä oli todellakin paljon kummassakin joukkueessa, mutta haluan nostaa maalivahtien paraatipelastusten myötä tällä kertaa heidät tsemppipelaajiksi, totesi ottelua seurannut Harry Seidler.

Lämpimät Onnittelut koko I-HK:n -45 joukkueelle, teitte illasta upean ja moni paikalla ollut katsoja arvosti teidän suoritusta yli Championsliiga-ottelunkin, sillä se pelattiin osin samaan aikaan Pariisissa.

I-HK -45 joukkue juhlakuvassa heti pelin jälkeen