Tänä vuonna oli Ålandia Cupissa, joka on 11-vuotisikäluokan (epävirallinen mestaruus)turnaus, vuorossa 2006 syntyneet.

Itä-Hakkilan Kilvan P06 joukkue oli mukana kahdella ryhmällä: kilparyhmä Hurrikaaneilla ja harrast/haaste/kilparyhmä Tornadoilla.

Ålandia Cup oli samalla 40. juhlaturnaus, sillä ensimmäinen turnaus järjestettiin 1978. Tuon kokemuksen myötä turnaus oli erinomaisesti järjestetty koulumajoituksineen, ruokailuineen, kenttineen, tuomareineen, oheisohjelmineen,…

Jalkapallon ulkopuolella ehdittiin mm. käydä tivolissa ja uimassa sekä Veikkausliiga-ottelussa IFK Mariehamn – JJK. Disko on tietysti aina isojen turnausten kohokohtia. Oma kokemuksensa oli tietenkin laivamatka. Turnausruuat oli valittu niin, että ne aina maistuivat ja ruokaa oli riittävästi.

Alkulohkoihin oli tässä 80 mukaan mahtuneen joukkueen turnauksessa sijoitettu 8 joukkuetta. Siten alkusarjaotteluita tuli 7. Hurrikaanit oli sijoitettu toiseen turnauksen kovimmista lohkoista. Tornadoilla oli käynyt hieman parempi arpaonni, ja lohko oli aavistuksen helpompi, vaikka seurojen ykkösporukoita siihenkin osui.

Hurrikaanit voitti alkulohkon otteluista viisi häviten vain FC Reipas Oranssille ja Hammarby IF Vit:lle. Maalieron ollessa 43-7 oli sijoitus hienosti kolmas lohkossa ja 21.-30. parhaan joukossa koko turnauksessa.

Tornadot ylitti kuitenkin kaikki odotukset ja hävisivät alkulohkossa vain yhden ottelun LoPalle viimeisen sekunnin komealla saksarimaalilla. Tämä riitti peräti lohkovoittoon maalierolla 27-8 ja suoraan 16. parhaan joukkoon. Ensimmäisen kierroksen mitaliotteluissa kuitenkin jalat oli loppu ja VaNL Keltainen oli selkeästi parempi. Turnaussijoitus oli kuitenkin komea 9.-16. sija.

Tästä kelpaa jatkaa keskittymistä pienen tauon jälkeen kesän toiseen kohokohtaan Helsinki Cupiin.

I-HK P06 Ålandia Cupissa 2017