Maaliskuun ajan voimassa olleet tilojen käytön rajoitukset jatkuvat Vantaalla 30.4. saakka

Yli 20 – vuotiaiden jalkapallotoiminnan keskeytys jatkuu.

2008 syntyneet ja sitä nuoremmat ikäluokat saavat jatkaa koronaturvallista ja vastuullista harjoittelua Hakunilan kuplassa ja koulujen salivuoroilla Lehtikuusessa, Sotungissa ja Itä-Hakkilan koulussa.

Meiltä vaaditaan terveysturvallisuussuunnitelma, joka perustuu vastuullisuuteen ja omavalvontaan. Seura laatii ja täyttää tämän lomakkeen. Allekirjoittamalla terveysturvallisuussuunnitelman sitoudumme välttämään lähikontaktit ja pitämään turvavälit.

Harjoittelun pääperiaate on lähikontaktien välttäminen

-Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti velvoittaa harrastustoiminnassa lähikontaktien välttämistä.
-Lähikontakti tarkoittaa fyysistä kontaktia tai oleskelua kasvotusten tai samassa tilassa alle kahden metrin etäisyydellä yli 15 minuutin ajan.
-Toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa on huolehdittava, että 2 metrin turvavälit tosiasiallisesti pystytään pitämään.

Voimassa ovat myös kaikki muut jo aiemmin todetut periaatteet

  • Jos on flunssaoireita, niin treeneihin ei saa osallistua. Jos on selviä koronan oireita, niin sitten testiin. Vantaan kaupunki – Koronatestaus
  • Harrastusryhmä on vakiintunut ja siihen ilmoittaudutaan etukäteen jalkkiksen kautta.
  • Kasvomaskin käyttö aikuisilla ja 12 vuotta täyttäneillä.
  • Treenivuoro alkaa aina 5 min yli vuoron alkamisen jälkeen ja päättyy 5 min ennen oman vuoron loppumista. Ohjatkaa ryhmänne toimimaan suunnitelmallisesti ja reippaasti siirtymätilanteissa.
  • Harjoitusryhmät ja taustat pitäisi olla mahdollisimman kiinteät. Niin vähän vaihtuvuutta kuin mahdollista. Jos joukkueessa on useampia huoltajia, niin pyrkikää kartoittamaan kuka pystyisi olemaan saman ryhmän kanssa mahdollisimman paljon.
  • Hallissa ei saa olla ulkopuolisia.
  • Saattajat eivät saa tulla halliin.

Tukea harjoitteluun

Valkkutuki Tero Savolainen on koostanut valmentajille turvavälit huomioivan ohjeistuksen. Se jaetaan sekä valmentajille että joukkueenjohtajille.
Jos terveys on kohdillaan, niin jalkapallon täysipainoinen harrastaminen on ennen pitkää mahdollista!

Jos tarvitsette muistinvirkistystä koronan turvaohjeisiin 😉

Ajankohtaista tietoa koronavirustilanteen vaikutuksesta urheiluun – Suomen Olympiakomitea
Tarttuminen ja suojautuminen – koronavirus – Infektiotaudit ja rokotukset – THL

Lisätietoja seuralta voi kysyä:

Mirka Järnefelt, seuran pj
040-1258535

Heli Heikura, kuntoliikunta
040-7363821

Inka Kaunisto, lasten liikunta
Inka.kaunisto@gmail.com

Hanna Tapio, jalkapallo
040-5258518