Erityisryhmien futsal-turnaus kokosi jälleen runsaat 140 vammaisurheilijaa kokemaan mukavia urheiluhetkiä pelikavereiden kanssa Tikkurilan urheilutalolla.
Turnauksessa osallistui tällä kertaa ennätysmäärä joukkueita, joten vauhdikkaista peleistä sai nauttia myös päivän mittaan katsomon täyttänyt kisayleisökin, jolle kuuluukin ison kiitoksen paikka, sillä kannustus tasaisissa otteluissa oli todella mahtavaa, toteaa tapahtumavastaavan tehtäviä junaillut Harry Seidler.
Tapahtuman onnistumisen takuuna voidaan pitää todella hyvin toimivaa yhteistyötä Suomen Palloliiton ja Palloliiton Uudenmaan piirin kanssa, joiden myötä tapahtuma saa merkittävää taustatukea jokaisella osa-alueella ja sen myötä kisaisännän tehtäviä jo usean vuoden ajan hoitanut Itä-Hakkilan Kilpa haluaakin antaa ison tunnustuksen erityisryhmien toiminnan arvostamisesta Palloliiton suuntaan.
Turnauksen tavoitteeksi ja teemaksi laitettiin työryhmän sisällä jälleen mahdollisimman tasaiset pelit jokaisessa sarjassa, joka toteutuikin jopa yli odotusten, sillä turnauksessa pelattiin runsaasti tasapelejä ja muutenkin erittäin tasaisia otteluita.
Kisaisäntä I-HK nosti vielä omaksi turnausteemaksi turvallisuuden ja hyvät pelikaverit kentällä, joka toteutui sekin erittäin hyvin, vaikka ainahan tunteetkin kuuluvat urheiluun, mutta kaikki tilanteet päätyi lopulta rehtiin kättelyyn.
Pelien johtaminen oli jälleen erittäin osaavissa käsissä, sillä erotuomarikaksikko Milko Vikman ja Kaj Wiander ohjasivat pelaajia selkeillä ohjeilla, josta tuli myös erittäin hyvää palautetta joukkueiltakin turnauksen päätteeksi kisaisännille. Turnauksessa jaettiin myös nuorten sarjassa vihreät kortit reilun pelin pelaajille.
Turnauksen päätteeksi jaettiin jokaiselle urheilijalle ja valmentajalle osallistujamitalit, sekä tsempparipalkinnot ja lisäksi vielä Palloliiton lahjoittamat futsal-pallot jokaiselle joukkueelle.
Seuraavan kerran suuri osa tässäkin turnauksessa olleista urheilijoista kokoontuu kesä- ja elokuussa kahtena viikonvaihteena pelattaviin erityisryhmien jalkapallon SM-turnauksiin, joten odotettavissa on jälleen huikea futiskausikin, totesi Harry Seidler
Aikuisten A-sarjassa voittopokaalin nappasi kuusysi Lahdesta
Aikuisten B-sarjassa voiton vei Kontu Pantterit
Nuorten sarjassa voiton vei Kontu Leijonat 2
Tsempparipalkinnot menivät seuraaville;
Sami Alenius, HJS
Viktor Luomala, KoiPs
Jari Hakala, Kuusysi
Mikko Rintamäki, I-HK
Niklas Levonniemi, PuiU
Esa Peltonen, Kontu Pantterit
Ville Viisteesaari, JJK
Philip Nemlander, Honka
Joonatan Viheriäsaari, HJL Special
Chris Manelius, Kontu Leijonat 2
Janne Nykänen, Kontu Leijonat 1
Kai Kärkkäinen, Honka 1
Tuomas Turtiainen, Honka 2