Helsinki Cup vuosimallia 2015 on pelattu tänään perjantaina 10.7.2015 päätökseen.

I-HK oli edustus M8, M9, B10 ja B11 sarjoissa. Yhteensä mukana oli 9 peliryhmää, joista 4 oli 2006 ikäluokasta.

Helsinki Cup järjestettiin tänä vuonna jo 40:nnen kerran. Mukana oli 1 240 joukkuetta. Helsinki Cupissa pelattiin 17:ssä eri sarjassa ja pelaajat olivat pääasiassa ikähaarukassa 8-17 vuotta. Turnauksessa pelattiin yli 4.000 yksittäistä ottelua. Turnaukseen osallistui joukkueita  11:stä eri maasta.

Kentät olivat tänä vuonna erinomaisessa kunnossa, ja tuomariroiminta oli myös erinomaista. Toki valtavaan tapahtumaan mahtuu kommelluksiakin. Kuten se, että sunnuntai-aamuna puuttuivat maalit Siltamäen isommilta kentiltä. Kauttaaltaan kentillä oli havaittavissa pelaamisen riemu.

I-HK:n peliryhmien esitykset näyttäytyivät kauttaaltaan niin ikään riemukkailta sivusta seurattuna ja tuloksellisesti myös. Pojat 2006 ryhmien osalta vähemmän pelanneissa Taifuuneissa taisteluilme oli kohdillaan, vaikka välillä vastustajat olivat todella kovia. Uudet pelaajat tulivat näyttävästi esiin mm. jalkapalloilijauran avausmaalin synnyttyä reilun 5 sekunnin pelaamisen jälkeen ja hattutempulla.

Enemmän pelanneet Tornadot ja Trombit taistelivat kovassa seurassa saavuttaen molemmat niin voittoja ja tasapelejä kuin tappioita. Kilparyhmä Hurrikaanit pelasi vuotta vanhempien harrastesarjassa 7vs7 otteluita. Alkusarjassa kaikki viisi vastustajaa kaatuivat. Joukkuepelin päästyä vauhtiin kolme viimeistä alkusarjan vastustajaa kaatui maalierolla 27-0.

Keskiviikkoa Hurrikaanien ”pikkufinaalissa” vastaan tuli A-lohkon voittaja VJS 05 Myyrmäki. Vastustaja oli todella tasokas ja oli päästänyt alkusarjassaan vain yhden maalin omaan verkkoon. Hurrikaanit tulikin hieman yllätetyksi ajan ja tilan vähyydestä, mutta joukkueen uskoessa hienosti omaan tekemiseensä viimeisen kympin aikana joukkue nousi 1-5 tappiotilanteesta vielä 4-5 tilanteeseen. Kello oli kuitenkin armoton ja tasoitus jäi tekemättä.

Moni jäi varmasti jo odottamaan ensi kesää ja seuraavaa Helsinki Cupia! Pojat 06 käänsi katseensa kuitenkin vasta ensi viikkoon ja Kokkola Cupiin. Seuraavat kuulumiset siis Kokkolasta niin Facebookissa kuin Twitterissä ja täällä verkkosivuilla!

Hurrikaanien loppupalaveri